Metallimiehenkatu 12 03620 Karkkila

Meistä

haluamme kyetä vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin

Parannamme asiakkaidemme kilpailukykyä tehokkaan tuotantomme ja hankintaverkostomme avulla. Tuomme lisäarvoa asiakkaillemme myös suunnittelun, tuotekehityksen ja -konsultoinnin sekä tuotteiden valmistettavuuden parantamisen keinoin. Panostamme jatkuvasti myös oman toimintamme ja henkilöstömme kehittämiseen, asiakasyhteistyön jatkuvaan syventämiseen, uusasiakashankintaan sekä omien tuotteidemme kehittämiseen. Haluamme kasvaa kannattavasti kanssasi.

jo 40 vuotta teräksistä osaamista

AhoSteel juhlii 40-vuotista taivaltaan 2024. Yritys on saavuttanut vankan aseman suomalaisessa valmistavassa teollisuudessa vuosikymmenien kokemuksella ja tinkimättömällä asiakaslähtöisellä toiminnalla.

Jari Ahon 1984 perustama yritys on kasvanut yhden miehen yrityksestä noin 5 M€ liikevaihdon kansainvälisesti palvelevaksi konepajaksi. Toimintaamme leimaavat pitkäjänteiset kumppanuudet ja yhteistyöhön sitoutuneet asiakkaat.

vastuullinen tapa toimia

Vastuulllisuus on meille sisäänrakennettuna kaikkeen toimintaan. Panostamme kehittymiseen ja tunnistamme sisäiset asiakkuudet. Sitoudumme auttamaan toisia niin yksilönä kuin yrityksenä. Mahdollistamme jatkuvuuden ja toiminnan kehittämisen vain kannattavalla liiketoiminnalla, mikä juontaa asiakaslähtöisestä toimintatavasta.

Meille vastuullisuusraportointi ei ole pakkopullaa, vaan aito kilpailuetu, jonka kehittämiseen olemme sitoutuneet pitkäjänteisesti ja jonka arvon näemme toiminnassamme päivittäin.

sertifioitu prosessi

Bureau Veritas Certification on myöntänyt AhoSteelille ISO9001 sertifikaatin soveltamisalana metalliteollisuuden tuotteiden myynti, suunnittelu ja sopimusvalmistus sekä raskaan ajoneuvokaluston lavojen myynti, suunnittelu ja valmistus.

Valmistusprosesseihin sisällytetyt teknologiat ovat laserleikkaus, särmäys, hitsaus, koneistus, märkä- ja pulverimaalaus, kokoonpano ja 3D-skannaus. Näillä teknologioilla yrityksemme kykenee valmistamaan tuotteet alusta loppuun omissa tiloissa ja omilla prosesseilla. Olemme tästä kunniasta otettuja ja kiitollisia.

Kotiseutunsa palkitsema yrittäjä

Karkkilan Yrittäjät ry valitsi Jari Ahon – AhoSteelin perustajan ja pääomistajan – yhdessä puolisonsa Marja Tykkyläisen kanssa Karkkilan Vuoden Yrittäjäksi vuonna 2018. Eikä syyttä.

“Aho on kokenut täyden palvelun keskiraskas konepaja, joka toimii ajoneuvo- ja koneenrakennusteollisuuden järjestelmä-
toimittajana ja osahankkijana. Yhden miehen yritys on kasvanut 50 henkilöä työllistäväksi yritykseksi Karkkilassa, mikä on suuri ja kunnioitettava saavutus. Parhaillaan yrityksellä on käynnissä mittava uuden tuotantolaitoksen rakentaminen, tämä luo yrityksen ja koko alueemme kasvulle hyvät puitteet. Yrittäjällä pitää olla rohkeutta ja visioita, näin mittavan investoinnin ollessa kyseessä. Ja rohkeutta Jari Aholta ei yrittäjyyden aikana ole puuttunut.